maanantai 20. elokuuta 2018

Elokuun Lookfantastic Beauty Box





On jälleen kuukausittaisen kauneus boksin aika. Sain tämän käsiini kuun puolenvälin paikkeilla mutta halusin testailla tuotteet ennen postausta. Olen reilun vuoden tilannut Lookfantasticin kauneus boksia ja muutaman kerran miettinyt sen vaihtamista johonkin toiseen. 

Tämän vuoden bokseista on kuitenkin ollut niin kivoja tuotteita, että ainakin vuoden loppuun meinaan tilaustani jatkaa. Nämä kuukausittaiset ylläriboksit on kiva lisäys päivittäin käyttämääni kosmetiikkaan ja niistä saa kivoja matka tuotteita.




Tämän boksin lemppari on ehdottomasti Molton Brownin suihkugeeli 100ml. Tiedän, että se on vain saippuaa, mutta olen halunnut kokeilla näitä niin kauan, mutta on korkean hinnan vuoksi on jääneet ostamatta. Nyt kun olen tähän niin ihastunut, on pakko hakea suurempi pullo kylppäriin. Gingerlilyssä tuoksu on hurmaava ja sopii hyvin miehille ja naisille. Täysikokoinen 300ml pullo maksaa lookfantsulla 23,45e.




Loppuja en osaa laittaa järjestykseen koska olen tykännyt lähes kaikista yhtä paljon. Mutta jatketaan putsarilla, Balance Me Pure Skin Face Wash 40ml matkakoko. Aivan ihana kakkosputsari ja sopii täydellisesti Foreon kaveriksi. Ihosta tulee pehmeä ja kosteuttu. Puhdistaa tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Täysikokoinen tuote  125ml,maksaa noin 20e. Talvisin vaahtoputsarit tuntuu hiukan liian kuivattavilta, joten taidan tilata tämän kun kylmyys saapuu.




Kuvassa myös Blink Brow Barin kulmageeli oli hiukan punakka omaan makuun, tämä onkin pitkästä aikaa tuote joka jää täysin käyttämättä. Kätevä tuote mutta sävy ei napannut.



Sitten tämä hauska Mio Mio Boob Tube 30ml. Tehokkaasti kosteuttava monitoimivoide dekolteen, kaulan ja rintojen iholle. Imeytyy nopeasti, kosteuttaa tehokkaasti, tuoksu on hiukan sitruksinen, lupaa silottaa ja kiinteyttää ihoa. Olen käyttänyt iltaisin vajaan viikon ja ainakin kaula ja dekolteen alue on kesän auringonoton jälkeen tykännyt voiteesta. 100ml täysikokoinen tuote maksaa noin 35 euroa.




Erno Laszlon Firmarine Essence Lotion 15ml, kiinteyttävä hoitoneste tai koostumukseltaan enemmänkin geeli. Kosteuttaa tosi tehokkaasti ja pienentää selkeästi ihohuokosia. Olen käyttänyt geeliä ihon puhdistuksen jälkeen, aamuin illoin, ja laittanut seerumin ja voiteen sen päälle. 125ml täysikokoinen pullo maksaa noin 55 euroa. Mielestäni hinta on hurjan korkea että tämän ostaisin, mutta oli hauska testata.

Meikkejä boksissa on tullut lähes joka kerta ja niistä olen pitänytkin. Tämän boksin huulikiilto on Incredible Cosmeticsin Glazing Over Lip Gloss ja sain korallisen Everyday Selfie sävyn. Tosi räikeä ja pigmenttinen huulikiilto, pysyy hyvin huulissa ja kosteuttaa. Bokseissa oli viittä eri sävyvaihtoehtoa. Tuote on normaalikokoinen ja hinta noin 12e.




Lookfantastic beauty box maksaa 15,50e kuukausittain kun tilaa vuoden kestotilauksena. Lisäksi mukana tulee aina Elle Uk sekä lehtinen jossa on mukavasti tietoa boksin tuotteista ja spoileri yhdestä seuraavan boksin tuotteesta. Reilun vuoden olen näistä saanut nauttia ja into vain kasvaa kuukausi kuukaudelta. Mikä parasta, olen löytänyt monta huippu tuotetta päivittäiseen käyttöön.

Kosmetiikkaan suhtaudutaan välillä tosi jyrkästi. Ihmisillä on niin vahvat mielipiteet mistä tykätään ja mistä ei. Itse en ota kosmetiikkaa niin tosissaan, vaan suhtaudun melko optimistisesti kaikkeen uuteen, kokeilen mielelläni erilaisia juttuja ja rakastan yllätyksiä. No, tämän boksin tuotteet harvoin jää yllätyksiksi, kun ne pyörii jo kuun alusta lähtien instan feedeissä :)

Tykkäättekö yllätyskosmetiikasta vai ostatteko mieluummin itse valittuja?


Ihanaa alkanutta viikkoa!
-F


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Testissä It Cosmetics CC illuminating




Hypetettyjen meikkien kokeilu jatkuu, tällä kertaa paremmalla tuurilla. It Cosmeticsin CC voide “your skin but better” on ollut mun himotuslistalla jo kauan. Sävyt näyttivät vähän punakoilta joten päätin lykätä hankkimista, että pääsisin testaamaan sävyt iholle. Nyt kesällä kaipasin jotain ihanaa uutta kosteuttavaa meikkiä iskin silmäni It Cosmeticsin heleyttävään cc voiteeseen. Olihan se pakko ostaa.




Olin tilaamassa suoraan It Cosmeticsin jenkkisivulta mutta eivät hyväksyneet kuin amerikkalaisen luottokortin. No, onneksi Selfridges myy myös tätä, joten tilasin sieltä. Hintaa tuotteella on noin 33 euroa ja tuubissa 32ml. Paketti saapui viikossa ja sain vielä Plus jäsenenä ilmaisen toimituksen.

Tämä maaginen meikkivoide tai cc voide on peittävä, tasoittaa ihon sävyä, heleyttää, sisältää kosteuttavaa seerumia, aurinkosuojan 50 ja on anti-ageing. Voide on koostumukselta suht jämäkkää, mutta levittyy tosi helposti, kuin voide ja tarvitsen sitä tosi pienen määrän koko kasvojen meikkiin. Tykkään, että tämä on tuubissa jossa on pumppu, joten koko sisällön saa helposti käytettyä.




Jännitin sävyä alkuun, mutta turhaan, tämä sulautuu niin kauniisti jättäen ihon ihanan tasaiseksi ja kuulaaksi. Otin sävyn medium tan ja se osoittautui hyväksi valinnaksi. Mulla on tosi huono tapa ostaa vähän liian tummia meikkivoiteita, koska pelkään liian vaaleita meikkivoiteita, kun saan ihoni niillä helposti harmaaksi. Vähän liian tumman saan vaalennettua helposti vaalennustipoilla tai blendaamalla tosi hyvin. Tämä sulautuu ihoon niin kauniisti, ettei sävyllä ole niin suurta merkitystä kuin normaalien meikkivoiteiden valinnassa vaan vähän sinne päinkin sävy on hyvä.




Jännitin myös vähän illuminating mainintaa tuotteessa, koska luin jälkeen päin useita arvosteluja joissa kerrottiin meikkivoiteen sisältämän glitteriä ja kasvojen hohtavan kuin kiiltomato. Onneksi näin ei ollut.

Tuote on heleyttävä, mutta siinä ei todellakaan ole glitteriä. Kammoksun täysin mattaisia ja paksuja meikkivoiteita yli kaiken, koska ne usein korostaa ihon kuivuutta ja tarketuu virheisiin, mutta kammoksun myös glitteriä kasvoilla. Silmämeikissä glitter on best :)



Tämä meikkivoide ei korosta ihohuokosia vaikka onkin heleyttävä. Ja sen saa mataksi puuterilla jos ei tykkää kiiltävästä ihosta. Puuteroinnin jälkeen iho on kuulas vaikka ei kiillä, voiteen hohde jää kauniisti näkymään puuterin alta. Itse tykkään luonnollisesta kiillosta, joten en puuteroi, ainakaan näin kesällä kuin silmien alta. Puuterointi myös pidentää meikin pysyvyyttä, joten arkena/työpäivinä puuterointi on hyvä.

Olen super tyytyväinen, että ostin tämän heleyttävän. Voisin talvella harkita ihan perus versioita. Näin vajaan viikon kokemuksella tämä on yks mun kaikkien aikojen lemppari meikkivoide ja pysyy normaalissa arkikäytössä hyvin koko päivän. Tälläistä olen juuri etsinyt ja nyt se on löytynyt.

Suosittelisin It Cosmeticsin CC illuminatin meikkivoidetta henkilölle jolla on pintakuivuuteen taipuva iho tai kuiva iho, joka haluaa kuulaan mutta kuitenkin ihon virheet peittävän meikin ja pitää siitä että iho saa vähän kiiltää.

Oletteko kokeilleet It Cosmeticsin meikkejä?

Ihanaa päivää!
-F 











tiistai 7. elokuuta 2018

Kuulas Iho Luonnonkosmetiikan Naamiolla




Ihanaa kun helteet ainakin hetkeksi helpottivat. Pidän lämpimästä, mutta jatkuva nihkeys alkoi jo kyllästyttää. Jopa kuivuuteen taipuva iho on helteiden myötä ruvennut ravoittumaan ja puskemaan finnejä kasvoihin. Ahdistavaa :)

Naamiot on mun pahe ja tykkään kokeilla uusia. Kaapeista löytyy melko paljon "ihan kivoja" joita ei tule kuitenkaan käytettyä loppuun. Monesti otan yhden tehokäyttöön ja käytän väkisin sen loppuun. Ellen osta taas uutta kiinnostavampaa ja testaa sitä välissä.




Tilasin House of Organicilta Evolven Beauty Radiant Glow naamion noin kuukausi sitten. Evolve ei ole mulle ennestään tuttu merkki, mutta olen kuullut ainakin heidän hyaluronihappo seerumin olevan huippu hyvä. Muutenkin vaikuttaa todella mielenkiintoiselta merkiltä.

Evolve Organic Beauty luonnonkosmetiikkasarja on tehokasta ja toimivaa luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet valmistetaan käsityönä pienissä erissä Englannissa Hertfordshiren kaupungissa. Ne tehdään luonnollisista öljyistä, voista ja superfoodeista. Pienien erien valmistuksella varmistetaan tuotteiden tuoreus. Kaikki Evolve luonnonkosmetiikkatuotteet ovat vegaanisia, eikä niitä ole koskaan testattu eläinkokeilla.



Tämä naamio lupaa kirkastaa, elyttää ja kosteuttaa ihoa sekä sopii kaikille ihotyypeille. Tuoksu on ihana suklainen, koostumus on jännä tahmainen, mutta kuitenkin helppo levittää ja pestä pois. Kookoksenkuori rakeet kuorivat hellävaraisesti ja jättää ihon ihanan pehmeäksi ja kuulaaksi. Naamio sisältää omega 6 rasvahappoja sekä manteliöljyä, joten iho jää täyteläisen kosteutetuksi. Suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa ja 5min kerralla.

Raakakaakao sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa, parantavat ihon kosteustasapainoa sekä ihonsävyä. Siinä on myös paljon magnesiumia, C vitamiinia ja omega 6 rasvahappoja. Nämä edistävät solujen korjaantumista. Manteliöljy sisältää runsaasti A, E ja B vitamiinia ja sillä on voimakkaasti kosteuttavia, pehmittäviä ja ravitsevia ominaisuuksia. Se imeytyy helposti, ei tahmaa ja jättää ihon hoidetuksi. Kookoksenkuorijauhe kuorii hellästi kuolleita ihosoluja pois, jättäen ihon sileäksi, pehmeäksi ja raikkaaksi.




Olen muutaman viikon käyttänyt pari kertaa viikossa ja pidän naamiosta tosi paljon. Iho jää ravituksi ja ottaa hyvin vastaan seerumin ja voiteet. Otin 30ml matkakokoisen purkin, koska tykkään vaihdella naamioita ja myös jos en tykkäisikään, niin isompi jäisi käyttämättä. Hintaa matkakokoisella oli 12,90e, mikä on tämän tason tuotteelle ihan passeli, eikä jää kaappiin roikkumaan.

Jos tuntuu että iho kaipaa pientä raikastusta ja heleytystä, on tämä ihan oiva naamio eikä sitä tosiaan tarvitse pitää kuin 5minuuttia.

Oletteko kokeilleet Evolven tuotteita? 

Ihanaa päivää!
-F


Elokuun Lookfantastic Beauty Box

On jälleen kuukausittaisen kauneus boksin aika. Sain tämän käsiini kuun puolenvälin paikkeilla mutta halusin testailla tuotteet ennen p...